Mikään maa ei ole täydellinen

2,5 viikon reissun päätteeksi kotiin palattuani olen erityisen kiitollinen siitä, että minulla on katto pään päällä.

Olimme ensin vuorokauden Espanjan Málagassa, jatkoimme sieltä Marokkoon pariksi viikoksi ja vietimme lopuksi kolme yötä Italian Roomassa. Tämä matka avasi silmiäni aivan eri tavalla kuin mikään aikaisempi reissuni – niin hyvässä kuin pahassakin.

Matkailu näyttää aina kolikon molemmat kääntöpuolet hyvin konkreettisesti. Matkustaessa huomaa nopeasti, ettei maailma ole niin mustavalkoinen tai yksinkertainen kuin media tai politiikka saattaa joskus antaa ymmärtää.

Kaikissa maissa ajatellaan tavalla tai toisella, että juuri meidän tapamme tehdä asioita on oikea. Todellisuudessa mikään maa ei tee kaikkea oikein – eikä toisaalta kaikkea väärinkään.

Minusta matkailu on hyvä muistutus siitä, ettei missään maassa asu täydellisiä nukkekodin ihmisiä, eikä yksikään kulttuuri mahdu yhteen kertomukseen.

Marokko

Kun näytän upeita kuvia Marokosta ja kerron pitäväni maasta erittäin paljon, se ei tarkoita, etteikö Marokossa olisi ongelmia.

Varallisuus on siellä hyvin epätasaisesti jakautunutta, ja suuret kaupungit ovat aivan eri asemassa kuin monet pienemmät paikkakunnat. Saharan laidalla sijaitsevan Merzougan kaltaisissa paikoissa elämää vaikeuttavat köyhyyden lisäksi äärimmäisen kuivat sääolosuhteet ja veden niukkuus.

Siinä missä Suomessa sataa vuosittain vettä noin 600–700 millimetriä, Merzougan seudulla vuotuinen sademäärä voi jäädä vain noin 50 millimetriin. Veden niukkuus vaikuttaa voimakkaasti alueella asuvien amazighien arkeen.

Turismi on alueelle erittäin tärkeä tulonlähde. Siksi, jos matkustat joskus Marokkoon, suosittelen ehdottomasti vierailemaan myös Merzougassa. Turistien käyttämä raha merkitsee pienissä yhteisöissä aivan eri tavalla kuin suurissa matkailukeskuksissa.

Marokossa on myös korruptiota, vaikka sitä vastaan on pyritty taistelemaan.

Edellisellä Marokon-matkallamme meille sattui hieman erikoinen tilanne yhden poliisin kanssa. Olimme matkalla Marrakechista Essaouiraan, kun poliisipartio pysäytti meidät. Poliisit sanoivat meidän ajaneen ylinopeutta ja pyysivät maksamaan 300 Marokon dirhamia.

Koska tämä oli ensimmäinen kerta, kun jouduimme Marokossa tekemisiin poliisin kanssa, emme osanneet epäillä mitään. Annoimme rahat poliisille. Hän poistui hetkeksi automme luota, palasi myöhemmin ja palautti meille osan rahoista ennen kuin päästi meidät jatkamaan matkaa.

Keskustelimme tapahtuneesta myöhemmin autovuokraajamme kanssa, joka piti tilannetta erikoisena ja kertoi, että sakosta pitäisi saada asianmukainen kirjallinen tosite.

Haluan kuitenkin painottaa, että tämä on ainoa Marokon poliisiin liittyvä kokemuksemme, joka on herättänyt meissä kysymyksiä. Olemme Marokon matkoillamme nähneet ja kohdanneet valtavan määrän poliiseja, ja oman kokemukseni perusteella yleiskuva heistä on ollut ammattitaitoinen ja luotettava. Poliiseja näkyy Marokossa paljon, ja he esimerkiksi valvovat nopeuksia ja ohjaavat liikennettä.

Marokon kulkukissat ja -koirat

Marokossa, kuten monissa muissakin maissa, elää paljon kissoja ja koiria kaduilla. Vaikka eläinten eläminen kadulla ei tietenkään ole ihanteellista, minua ilahdutti nähdä, kuinka monet paikalliset pitävät niistä huolta.

Kaduilla näkee vesi- ja ruoka-astioita. Eläimiä adoptoidaan koteihin ja majataloihin eli riadeihin, ja kaduille jätetään myös pahvilaatikoita niiden suojaksi.

Rabatissa näin paikallisen naisen kulkemassa ruokakassien kanssa ruokkimassa kadulla eläviä kissoja. Hän jopa tunsi eläimet nimeltä - tai oli todennäköisesti nimennyt ne itse.

Suomalaisena oli lohdullista nähdä, kuinka paljon monet paikalliset välittävät eläimistä.

Marokossa huomioni kiinnittyi myös moniin arkisiin asioihin. Muovipussien käyttöä on rajoitettu voimakkaasti jo vuodesta 2016 lähtien, ja kestokasseja näkee paljon. Monissa palveluissa käytetään edelleen runsaasti ihmistyötä. Esimerkiksi julkisissa WC-tiloissa on usein jatkuvasti siivooja paikalla, ja kävijät voivat jättää hänelle tippiä.

Tällaiset pienet asiat kertovat paljon siitä, kuinka eri tavoin yhteiskunnat järjestävät arkensa.

Italia

Italian-vierailu oli minulle täysin uusi kokemus, sillä en ollut koskaan aikaisemmin käynyt siellä. Käsitykseni maasta perustui lähinnä tuttavieni kokemuksiin ja siihen, mitä olin nähnyt esimerkiksi elokuvissa.

Rooman historia on valtavan vaikuttava, ja historiallista perintöä on säilynyt hämmästyttävän paljon sekä siitä on todella pidetty huolta.

Vaikka Italia on vauras länsimainen EU-maa, silläkin on omat yhteiskunnalliset ongelmansa.

Ensimmäinen kosketukseni Roma Terminin ympäristöön oli kodittomuuden näkyvyys. Näin ihmisiä nukkumassa kaduilla. Joillakin oli teltta, kun taas toiset nukkuivat täysin taivasalla.

Vaikka olen matkustanut monissa maissa, en ole henkilökohtaisesti kohdannut näin näkyvää kodittomuutta sitten Yhdysvaltojen Kalifornian.

Tämän kesän kuumuus teki näkemästäni vielä pysäyttävämpää. Kun lämpötila nousee lähelle 40 astetta, ihmisellä pitäisi olla mahdollisuus päästä juomaan vettä, syömään ja suojaan sääolosuhteilta riippumatta hänen taloudellisesta tilanteestaan. Italiassa on onneksi tarjolla ilmaista vettä kaduilla nasoni-vesipisteissä.

Viimeisin Italian kattava Istat-luku on vuodelta 2021 ja sen mukaan Italiassa on 96 197 rekisteröityä henkilöä vailla vakituista asuntoa. Luku ei kuitenkaan kerro montako ihmistä todella nukkuu kadulla tai on kokonaan vailla asuntoa.

Luin matkan aikana myös paikallisia uutisia ja törmäsin tapaukseen, jossa poliisin voimankäyttöön liittynyt marokkolaismiehen kuolema Bolognassa oli herättänyt valtavaa keskustelua. Tällaiset tapaukset ovat todella surullisia ja muistuttavat siitä, etteivät poliisin liialliseen voimankäyttöön liittyvät ongelmat kuulu vain yhteen maahan tai maanosaan.

Rooma ja 37 asteen kuumuus

Rooman 37 asteen kuumuus tuntui minusta huomattavasti raskaammalta kuin saman lämpötilan kuumuus Marokossa.

Lämpötilan kokemiseen vaikuttavat monet asiat, kuten ilmankosteus, tuuli, auringonpaiste ja ympäröivien pintojen lämpötila. Kaupunkisuunnittelulla voidaan kuitenkin vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka tukalaksi kuumuus muodostuu.

Juuri tässä Rooma yllätti minut.

Monet kadut ja aukiot olivat hyvin paljaita auringolle. Varjoa tarjoavia puita, katoksia ja muita rakenteita oli paikoitellen vähän suhteessa valtaviin ihmismääriin.

Esimerkiksi Colosseumin ympäristössä turistit pakkautuivat niihin harvoihin kohtiin, joista löytyi varjoa. Edes vesipisteet eivät olleet suojassa auringonpaahteelta, vaan ihmiset joutuivat jonottamaan kymmeniä minuutteja täydessä auringonpaisteessa vettä.

Olen matkustanut kuumissa maissa, kuten Iranissa, Espanjassa ja Marokossa. Näissä maissa olen nähnyt paljon ratkaisuja, joilla kuumuuden vaikutusta ihmisiin pyritään vähentämään: vaaleita kivipintoja, puita, palmuja, muuta kasvillisuutta sekä erilaisia varjostavia rakenteita.

Málagassa esimerkiksi kävelykatujen yläpuolelle voidaan pingottaa suuria vaaleita varjostimia suojaamaan jalankulkijoita suoralta auringonpaisteelta. Saudi-Arabiassa puolestaan käytetään valtavia avautuvia aurinkovarjoja ihmisten suojaamiseksi kuumuudelta.

Samankaltaisia ratkaisuja voisi hyödyntää enemmän myös Rooman suosituimmilla turistialueilla.

Yllätyin myös siitä, kuinka vaikeaa Roomassa oli välillä löytää julkisia istumapaikkoja.

Helteellä mahdollisuus istahtaa hetkeksi varjoon ei ole pelkkä mukavuuskysymys. Se on tärkeää erityisesti vanhuksille, lapsille, liikuntarajoitteisille ja ihmisille, joille kuumuus aiheuttaa tavallista enemmän rasitusta.

Matkalla nähtävyyksistä kohti hotellia oli pakko istahtaa kadulla sijaitsevalle portaikolle juomaan vettä. Portaat olivat kiviset ja pinnoitettu jollain vaalealla maalilla. Sillä välin, kun tein henkisesti kuolemaa, portaikon yläpäästä tullut nainen liukastui portaissa ja törmäsi minuun.

Tapahtuma oli meille molemmille tietynlainen reality check.

Kysyimme naisen vointia, ja hän olikin pian takaisin jaloillaan. Onneksi mitään vakavaa ei sattunut.

On helppoa sanoa turisteille: ”Älkää tulko – täällä on kuuma.”

Mutta entä paikalliset?

Heidän täytyy tehdä töitä ja elää tavallista arkeaan kuumuudesta riippumatta.

Italia on yksi Euroopan kulttuurihistoriallisesti merkittävimmistä maista. Se tunnetaan ympäri maailman muodista, ruoasta, viineistä, oliiviöljystä, taiteesta ja historiasta. Rooman historiallinen ympäristö on vertaansa vailla.

Juuri siksi kontrasti joidenkin kaupungin arkisten ongelmien kanssa tuntui niin suurelta.

On myös ymmärrettävää, että osa italialaisista suhtautuu kriittisesti valtaviin turistimääriin. Massaturismi voi nostaa hintoja, ruuhkauttaa julkista liikennettä ja vaikeuttaa paikallisten tavallista arkea.

Italia tarjosi kuitenkin myös ihania pieniä yllätyksiä.

Ciampinon lentokentälle saapuessani näin ensimmäistä kertaa elämässäni eri sääntökuntiin kuuluvia nunnia. Fiumicinon lentokentällä puolestaan oli pianisti soittamassa elävää musiikkia.

Ne olivat pieniä hetkiä, mutta juuri sellaiset hetket jäävät matkoilta mieleen.

Kolikon molemmat kääntöpuolet

Kerroin tässä esimerkkeinä kokemuksistani Italiassa ja Marokossa, mutta sama ajatus koskee kaikkia maailman maita.

Kiinassa on teknologiaa, josta muualla voidaan vain haaveilla, mutta myös Kiinalla on ongelmansa. Sama pätee Suomeen, Yhdysvaltoihin, Iraniin, Thaimaahan, Japaniin, Brasiliaan ja käytännössä jokaiseen maailman valtioon.

Mikään maa ei ole täydellinen.

Matkailun yksi tärkeimmistä tehtävistä on mielestäni juuri maailmankuvan avartaminen. Kun näkee omin silmin, miten ihmiset elävät eri puolilla maailmaa, alkaa ymmärtää, kuinka valtavan monella tavalla yhteiskunta ja tavallinen arki voidaan järjestää.

Meille suomalaisille voi olla täysin normaalia nukkua sängyssä ja syödä ruokapöydän ääressä haarukalla ja veitsellä. Jossakin toisessa kulttuurissa on yhtä normaalia istua lattialla yhteisen ruoan ympärillä ja syödä käsin.

Toisessa paikassa koti näyttää aivan erilaiselta kuin Suomessa. Perhe, vieraanvaraisuus, ruoka, työ, pukeutuminen ja julkinen tila voivat rakentua täysin erilaisten tapojen ympärille.

Tärkeimpänä kaikista: erilainen ei tarkoita automaattisesti huonompaa.

Me emme voi määritellä yhtä ainoaa oikeaa tapaa elää. Ja tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että ihmisoikeusloukkaukset, väkivalta, syrjintä tai muut yhteiskunnalliset epäkohdat pitäisi hyväksyä kulttuurieroina. Tarkoitan sitä, että erilaisten elämäntapojen kunnioittaminen ja epäkohtien tunnistaminen eivät sulje toisiaan pois.

Siksi ajattelen nykyään entistä vahvemmin näin:

Jos näet omassa maassasi tai omalla puolellasi pelkästään hyvää etkä kykene näkemään mitään hyvää vastapuolessa, maailmankuvasi on liian mustavalkoinen.

Ja jos pystyt näkemään vastapuolessa pelkästään virheitä mutta et tunnistamaan oman puolesi ongelmia, sama pätee toiseen suuntaan.

Matkustaminen tekee tällaisen mustavalkoisuuden ylläpitämisestä vaikeampaa.

Kun istut marokkolaisen kanssa samassa pöydässä juttelemassa, näet italialaisen lähtevän aamulla töihin, seuraat iranilaisen perheen tavallista arkea tai huomaat suomalaisen yhteiskunnan hyvät ja huonot puolet vasta palattuasi kotiin, valtioiden ja kansojen tilalle alkavat ilmestyä aidot ihmiset.

Ja ehkä juuri se on matkustamisen arvokkain opetus.

Maailmassa on valtavasti erilaisia tapoja elää hyvää elämää.

On kolonialistista ajatella, että kaikkien muiden pitäisi muuttua meidän kaltaisiksemme vain siksi, että olemme itse tottuneet omaan tapaamme elää.

Matkustamisen jälkeen en ajattele, että muualla asioiden pitäisi olla enemmän kuten Suomessa.

Ajattelen ennemmin, että meillä kaikilla olisi paljon opittavaa toisiltamme.

Ehkä se tekisi tästä maailmasta paremman meille kaikille.

-Sanni M.